VaBi naisten keskiviikkoharjoitukset kausi 23-24

16.6.2024
Päätöskisan osallistujat vasemmalta Hanna Svarvars, Kreetta Papula Anne Korpela ja Tanja Janhonen

Keskiviikkoisin aloitteleville naisille suunnatut biljarditunnit on saanut muutaman innostuneen naisen lajin pariin. Ensi kokemuksen he saivat alkeiskurssista joka järjestettiin Vaasassa The Clubilla syksyllä 2023, johon sisältyi kahdeksan harjoitus kertaa.

On ollut ilo seurata kaikkien kehitystä ja onnistumisia. Osa on osallistunut jo isompiinkin kisoihin, mm. kahteen Pohjanmaanmestaruuskisaan (8- ja 10-pallo), josta saivat hyvää kisakokemusta.

Keskiviikon harjoituksissa olemme keskittyneet ensimmäisen tunnin aikana erilaisiin harjoitteisiin ja lyöntitekniikkaan. Toisella tunnilla olemme pelanneet 8-, 9- ja 10- palloa ja niiden sääntöjä läpikäyden.

Biljardi harrastuksena vie ajatukset muualle pois arjen kiireistä ja se on sosiaalista kanssakäymistä iloisessa porukassa. Biljardi tarjoaa jokaiselle pelaajalle haasteita oman tason mukaan.

Uudet pelaajat ovat erittäin tervetulleita kokeilemaan lajia. Omia välineitä et tarvitse mukaan, kaikki tarvittava löytyy salilta. Aloitamme jälleen syyskuussa keskiviikkoillat klo 18-20 The Clubilla, Rauhankatu 22. Tervetuloa!(ei ilmoittautumista, tule vain paikalle)

Kausi 23-24 huipentui 10-pallo päätöskisaan, joka oli tarkoitettu vain aloitteleville pelaajille. Pelaajia oli 4 ja voittoon ylsi Tanja Janhonen