Kiviniemi Kurikka Openin mestaruuteen, Svarvars jaetulle 5. sijalle

7.4.2023

Vaasa Billiardin nuorisotiimin Frida Svarvars ja Konsta Kiviniemi edustivat seuraa hienosti Kurikka Openissa (9-pallo) pitkäperjantaina Keitaalla. Konsta pelasi itsensä mestaruuteen ja Frida sijoittui viidennelle sijalle!

Turnaus pelattiin tasoituksin tuplaeliminaationa kahdella erilaisella pöydällä ja paikallisten pelaajien nähtyä VaBi:n nuorten alkulämmittelyt totesivat he, että muiden osallistujien täytyy saada +1 tasoitukset Konstan ja Fridan pelatessa ilman tasoituksia.

Helpolla Kiviniemen mestaruus ei kuitenkaan tullut, koska turnaus alkoi avauspelin tappiolla 3-4. Ensimäinen peli meni uuteen pöytään tutustuen ja oman pelirytmin löytämiseen. Svarvarsin ensimmäinen peli eteni pitkälti samalla tavalla ja myös hän kärsi avauskierroksen tappion lukemin 2-4. Vastustajalla oli myös paljon onnea mukana monessa lyönnissä useassa erässä, kuten ottelun ratkaisseessa ysipallossa, joka kohdepussin sijaan osui monen valliosuman jälkeen varapussiin.

Häviäjien puolella Konsta ja Frida joutuivat kohtaamaan toisensa heti seuraavalla kierroksella. Peli eteni tasaisesti kummankin voittaen eriä vuorotellen. Frida pääsi ensimmäisenä koittamaan ratkaisua 3-2 tilanteessa. Konsta onnistui kuitenkin tasoittamaan tilanteeseen 3-3 ja pakotti pelin ratkaisuerään. Jännittävässä viimeisessä erässä Fridalle avautui ensimmäinen mahdollisuus pöydän tyhjentämiseen, mutta pieni pussitusvirhe kutospallolla avasi tilanteen Konstalle, joka tyhjensi pöydän ja voitti pelin niukasti 4-3. Fridalle päivän peleistä jaettu sijoitus 5.

Seuraavalla kierroksella Konsta paransi peliään, voitti vastustajansa 4-2 ja eteni semifinaaliin. Siellä vastaan tuli avauskierroksen vastustaja uudelleen, mutta tällä kertaa osat vaihtuivat täysin ja Konsta ei antanut mitään mahdollisuutta voittaen selkeästi 4-1.

Finaalista tulikin jälleen jännittävä ottelu, jossa pelaajat vuorotellen voittivat eriä. Vastustaja pääsi ensimmäisenä 3-2 tilanteeseen hienolla ykkös-ysi- kyydillä, mutta jälleen kerran Kiviniemi nousi tappioasemasta tasoihin seuraavan erän viimeisten pallojen tyhjennyksellä. Ratkaisevassa viimeisessä erässä Konstalle avautui paikka, mutta vitospallo jäi pussin suulle. Vastustaja pussitti pallon, mutta epäonnistui päällevedossa pelaten kiven pussiin. Konsta ratkaisi pelin käsipallosta kylmänviileällä kutos-ysi- kyydillä voittaen turnauksen.

Vabi onnittelee kumpaakin hienoista peleistä!

Konsta Kiviniemi
Frida Svarvars